Leiri on tarkoitettu Satakunnan, Turun ja Tampereen piirien innokkaille -99 ja -00 syntyneille tytöille ja pojille, jotka haluavat kehittyä ja edetä sini-valkoisella tiellä. Jokainen leirille osallistuva pääsee treenaamaan sekä tuttujen, että toisten piirien pelikavereiden kanssa.
Huomatkaa, että talven haaviharjoituksiin valitut 1999 syntyneet pelaajat kutsutaan pelaajakoulutusleirille Eerikkilään 30.7.-1.8. Molemmille leireille voi myös osallistua.
Leiri sisältää kolme monipuolista leiripäivää, huippuvalmennuksen ja – olosuhteet, majoituksen ja täysihoidon Eerikkilän Urheiluopiston huippuoloissa ja paljon unohtumattomia hetkiä. Lisäksi jokainen leiriläinen saa kattavan Adidas - välinepaketin.
Leiri maksaa 185 euroa. Leirille järjestetään eri hintaan vapaaehtoinen bussikuljetus Tampereelta Hämeenlinnan kautta meno-paluu, jos kiinnostusta on riittävästi. Ilmoittauttuminen kuljetukseen leiri- ilmoittautumisen yhteydessä.
Leirin järjestää: Satakunnan, Turun ja Tampereen piirit. Lisätietoa Mikko Tuloselta piiristä. Tampereen piiristä otetaan mukaan 70 jalkapalloilijan alkua ilmoittautumisjärjestyksessä.
Eerikkilään kokoontui 1998 ja 1999 syntyneitä nuoria ja innokaita jalkapalloilijoita kolmen piirin yhteiselle jalkapallon kesäleirille 1.-3.8. Tampereen piiristä osallistujia oli kuusikymmentäkaksi, Satakunnasta hieman vähemmän ja Turun piiristä noin sata.
Leiri on osa piirien haavitoimintaa D ja Dn ikäluokille. Leirille ei tehty valintoja, mukaan pääsi ilmoittautumalla. Eri piirien pelaajat pääsivät harjoittelemaan toistensa kanssa. He saivat valmennusta oman piirin ohjaajien lisäksi toisten piirien valmentajilta. Kaikki saivat hienoja uusia kokemuksia.
Ohjelma oli tiivis. Kolmen päivän aikana oli kuusi jalkapallotapahtumaa. Tämä ei leiriläisiä väsyttänyt. Päivällä ja iltaisin kentillä oli käynnissä omaehtoista höntsyä ja useita pelejä. Tämän lisäksi ohjelmaan kuului tietysti saunomista, uimista ja makkaranpaistoa.
Tampereen piirin osallistujakiintiöön jäi vielä paikkoja käyttämättä. Ensi vuonna ikäluokat ovat 1999 ja 2000. Tervetuloa silloin leirille vieläkin isommalla joukolla!